Ruokapalvelut/INFO
Rantaravintola
(06) 472 4860

Kalliojärvi
Kortesluomantie 146
61550 ORISMALA



Alueen historiaa

Alussa oli vain mies, kaivinkone ja idea.

alkuLukkuhaan alue (jossa Kalliojärvi nykyään sijaitsee) oli vain louhosmonttu, jossa Isonkyrön Valtaalan kyläläiset kävivät kesäisin uimassa. Kalliojärven toimitusjohtajalla Harri Maunukselalla oli louhosmontun reunalla saunamökki, jonka terassilla istuskellessa lienee idea Kalliojärvestä syntynyt.

Kalliojärven leirintä- ja tanssialue on rakennettu väljästi luonnon ehdoilla ikiaikaisia kallioita mukaillen. Perustukset kaivettiin vuonna 1995 ja näiden seitsemän toimintavuoden aikana alue on jatkuvasti laajentunut.

Vuonna 1995 alueelle rakennettiin tekolampi hiekkarantoineen ja grilli-kahvio, jossa tarjoillaan pikkusuolaista purtavaa sekä makeisia, virvokkeita ja alkoholijuomia (A-oikeudet).

Tanssilavan avajaisia juhlittiin vappuna 1996. Vuonna 1997 tanssilavaa laajennettiin ja rakennettiin keittiö lavan jatkeeksi, jolloin päästiin järjestämään juhlia isolla volyymillä. Terassit laajenivat jatkuvasti ja  juhlakansa viihtyi erinomaisesti tansseissa ja erilaisissa tapahtumissa. Kesällä 1998 Kalliojärvellä järjestettiin mm. kansainvälinen brittipyörien harrastajien tapaaminen, Brittiralli.

Majoitustiloja Kalliojärvellä on moneen makuun.

Kahdeksan perusmökkiä palvelevat ihmisiä, jotka haluavat majoittua edullisesti, luonnonläheisesti ja vaivattomasti. Ensiksi alueelle rakennettiin kaksi ympärivuotiseen asumiseen soveltuvaa mökkiä, joissa on mm. astiastot, radio, tv, suihku, sauna ja wc palvelevat hieman vaativampaa asiakasta, joka haluaa nauttia huolettomasta lomasta. Alueella on myös mahdollisuus telttailuun.

Aivan Kalliojärven kiinteässä yhteydessä on viihtyisä SF -Caravan alue Lukkuhaka, joka tarjoaa majoitusmahdollisuuden noin 100 vaunukunnalle.

Keväällä 2000 toiminta laajeni jälleen ja uuden ison tanssilavan myötä Kalliojärven tanssit nousivat suureen suosioon. Pohjanmaan aurinkoisin ja suurin terassi houkuttelee tanssikansaa kesällä nauttimaan hyvästä musiikista ja suomen suvesta. Lavalla esiintyvät joka lauantai suomen huippuorkesterit ja artistit. Uusia, täysin varusteltuja hirsimökkejä rakennettiin kevään ja kesän 2002 aikana yhteensä kahdeksan kappaletta. Tällöin Kalliojärven majoituskapasiteetti nousi jopa sataan henkeen (kesällä) ja ympärivuotisestikin pystytään majoittamaan 60-80 henkeä.

Vuonna 2005 otettiin käyttöön Kettusen Taittosen ja Vuoresalon alue, joissa vanhat maalaistalot huokuvat entisajan henkeä. Vuonna 2006 majoittujille on tarjota myös Hannun Tupa -omakotitalo.

Kalliojärven alueelle rakennetaan yhä. Jylhien kallioiden syleilyyn valmistuu kesäteatteri kesällä 2006 ja mökkitarjonta laajenee koko ajan. Tervetuloa tutustumaan!

  Sivukartta Tulosta